Ystävänpäivänä 14. helmikuuta
Kirpeä pakkanen sai pyörän hyytymään, aamujumppa piristi kehoa ja mieltä, sopimusoikeus innosti! Pitkän päivän jälkeen oli ihana tulla kotiin. Täällä on hyvä olla.
Ystävänpäivänä ovesta sisään astuessa taisin herätä kunnolla siihen todellisuuteen, että vähän yli kuukauden kuluttua minä ja matkalaukku lähdetään kohti uusia maisemia. Kohti uutta kotia. Uskomattoman jännittävää ja samalla niin hienoa! Muuttoa Saksaan, Bambergin idylliseen pikkukaupunkiin, on ehditty odottaa jo hyvän aikaa ja pian se on edessä. Onneksi asuntoasia on hoitunut paljon paremmin kuin uskalsin toivoa!
Tiistaina 22. helmikuuta
Viikonloppuna sain tekstiviestin muuan pariisittarelta, joka Sveitsissä pohti seuraavaa pysähdyspaikkaansa. Harmi vain, että majailen vielä täällä Suomessa, enkä voinut yrittää houkutella pariisitarta kylään Bambergin kotiini. Reissussa on kuulemma ihanaa. Sveitsi-terveisien jälkeen odotan lähtöä taas paljon, paljon enemmän. Haluan matkaan jo! Eurooppa kutsuu!
Innostuksesta huolimatta tällä hetkellä päällimmäisinä ajatuksina päässä pyörii lähinnä kaikki velvollisuudet ja asiat, joita täytyy hoitaa ennen lähtöä. Aika kiitää hurjaa vauhtia ja vielä täytyisi suorittaa kolme kurssia kunnialla loppuun, ehtiä nauttimaan tästä omasta kodista, viettämään aikaa kotipaikkakunnalla sekä yhden ihanan viikonlopun Helsingissä ystävien luona <3
Kalenterin punainen post-it lappu muistuttaa, että Bamberg odottaa tasan kuukauden päästä. Den 22. März.